|
Arvostelu: Mustat Enkelit - Hän pukee sinut huntuun (single) |
|
Kirjoittanut Tuomas
|
|
26.09.2009 18:12 |
|
 Säv: Markku Petander, san: Mikko Karjalainen
Mustat Enkelit on Tamperelainen rock-yhtye jonka slogan on "Tanakkaa rock`n rollia Tampereen sydämestä". Tampereen sydänhän on tietenkin Ikuri. Yhtyeeltä on tullut jo kaksi levyä ja kolmas on tulossa ensi vuoden puolella.
Hän pukee sinut huntuun on slovari, joka on esimakua tulevalta albumilta. Yöstä ja Popedasta tuttu säveltäjävelho Markku Petander on jälleen kerran onnistunut duunaamaan hienon biisin ja Mikko Karjalaisen sanoitus ansaitsee ehdottomasti kunniamaininnan siitä, että tälläinen junttikin tajuaa heti mistä on kyse. Laulaja J-P Aaltosen voimakkaasta äänestä olen pitänyt aina ja tähän biisiin se sopiikin kuin nenä päähän.
Mustat Enkelit aloitti soittamalla Popedacovereita ja yhtyettä onkin vertailtu usein Popedaan. Nyt se on varmaa, että Mustat Enkelit kestää vertailun, aivan mihin tahansa.
Arvosana 4/5
|
Kommentit
erittäin hyvä
Biisin sanoitushan on samaa käsialaa kuin Anne Mattilan Perutaan häät kappaleessa.
Kyllä tätä kuuntelee ja radio soittoahan tuo biisi on saanut runsaasti varsinkin iskelmässä ja tuohan tarkoittaa sitä, että sieltä voi tulla lisää ME:n kuuntelijoita.
Kyllä arvosanaksi voi hyvinkin tuon nelosen antaa.